PUUSEPPÄÄ AINA TARVITAAN

Tähän on tultu

Kuten aiempia kirjoituksiani lukenut tietää, tavoitteenani oli ”kirjata tähän blogiin merkintöjä
tapahtumista ja sattumuksista matkan varrelta”. No se oli silloin ja kuten ne, jotka harva se päivä ovat
käyneet etsimässä uusia blogi-tekstejä ovat huomanneet, työ jäi tältä osin kesken. Nyt aion kuitenkin
pelastaa mitä pelastettavissa on ja viedä tämän blogin päätökseensä ja palata muutamien kirjoitusten
kautta tapahtumiin Merenkurkussa.

Kuten noista alkuaikojen kirjoituksista käy ilmi, dokumentin piti valmistua jo vuoden 2016 lopussa. No,
matkan varrella kävi selväksi, että saadaksemme kuvattua eri osa-alueista riittävästi materiaalia,
tarvitsisimme lisää aikaa toteutukseen. Niinpä esitimme tuottajillemme Ylessä, että dokumentin
valmistumisajankohtaa voitaisiin siirtää. Koska meillä oli yhteinen tavoite saada aikaan mahdollisimman
hyvä lopputulos, pyyntöömme suostuttiin.

Tätä kirjoitettaessa ohjelman lopullisesta valmistumisesta on muutamia viikkoja. Nyt lähtökohta
kirjoituksiin on totaalisesti erilainen. Kuvaustöiden alkuvaiheessa tulevaisuus ja jopa elokuvan lopullinen
muoto olivat hämärän peitossa. Nyt kun elokuva on valmis, voin tarkastella tapahtumia jälkiviisaana.
Ehkä hieman kaihoisasti, mutta varmasti helpottuneena. Lopputuloksen onnistumista voivat muut
arvioida, mutta sen uskallan kuitenkin todeta, että työ oli valtava ja voin vain ihmetellä, että sain vietyä
sen päätökseen. Toki samalla muistaen, että lukuisat ihmiset auttoivat minua matkan varrella ja ilman
heitä lopputulos olisi ollut huomattavasti vaatimattomampi.

TELTTARAJAUS

 

Puuseppää aina tarvitaan

Erilaiset kuvauspiilot ja -suojat ovat olennainen osa luontodokumentin tekoa ainakin täällä pohjoisilla leveysasteilla, jossa lähes laji kuin laji häipyy alta aikayksikön ihmisen havaitessaan. Tästä tulee kuitenkin mieleen lintu, jonka luottavainen käytös oli minulle yllätys. Pohtiessani kuvaussuojan pystyttämistä valkoselkätikan pesäpuun juurelle Koivusaaren Juhani totesi moisen olevan tarpeetonta. Tämä osoittautui todeksi, sillä vaikka olin sijoittunut vain muutaman metrin päähän pesäpuusta tikka jatkoi poikasen ruokkimista minusta ja kamerasta piittamatta. No, tämä olikin aivan poikkeavaa käytöstä, joten yleensä kuvausta suunniteltaessa ensimmäisenä on ratkaistava miten muuttua näkymättömäksi.

DSC_1007

Teltan kiinnittämisessä voi hyödyntää maastosta löytyviä kiviä…

DSC_1005

… jolloin tuuli ei vie sitä mennessään.

Kuvausteltta on tietysti kätevä vaihtoehto ja sen saa helposti pystyyn paikkaan kuin paikkaan. Olenkin yöpynyt ja päivystänyt teltassa monenlaisissa kohteissa Merenkurkussa. Erityisesti avoimilla paikoilla teltan ongelmana on kuitenkin se, että useimmat lajit suhtautuvat siihen epäluuloisesti eivätkä uskaltaudu aivan lähelle. Yksi vaihtoehto on hyödyntää luontaisia olosuhteita. Itselleni unohtumaton esimerkki tällaisesta on tyrnipensaan alle toteuttamani kuvauspiilo, josta kerroin ”Kurkien yö”- kirjoituksessa. Useimmiten maasto ei kuitenkaan tarjoa tällaista mahdollisuutta ja silloin kätevistä käsistä on hyötyä. Onneksi ne eivät kuitenkaan ole välttämättömät, joten muutamassa tapauksessa päätin itse rakentaa puusta ja vanerista kuvaussuojan, jonka saattoi viedä maastoon hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Niitä kiireisenä väsätessäni mietin aina mahtaako useita päiviä kestävästä uurastuksesta olla hyötyä. Jälkikäteen on helppo todeta, ettei kuvauskojuihin käytetty vaiva ja aika mennyt hukkaan.

DSC_1018

Ite taidetta

Syksyllä 2015 sain edellä mainitsemastani kurkikuvauspaikasta mieleistäni kuvaa, joten seuraavana vuonna jatkoin kuvauksia samaisen tyrnipensaan alta. Tällä kertaa kurjet hakeutuivat kuitenkin matalikon muihin osiin, enkä muutamaa laajaa kuvaa lukuunottamatta saanut toivomaani lisämateriaalia. Kaiken lisäksi tarvitsin erityisesti lähikuvia ja oli selvää, että ”tyrnipensas-taktiikalla” en tulisi pääsemään riittävän lähelle kurkia. Niinpä päätin, että viimeisenä kuvaussyksynä, laittaisin kaikki yhden kortin varaan. Ainoa keino päästä tarpeeksi lähelle kurkia oli sijoittaa maastoon säätä kestävä kuvauskoju hyvissä ajoin ennen lintujen saapumista.

Noin neljä viikkoa ennen syysmuuton alkua kuljetimme rakentamani vanerisen kuvaussuojan Jaakko Salon kanssa matalikolle ja jätimme sen ”tekeytymään maastoon”. Kuvausten lopputuloksen kannalta taktiikka oli uhkarohkea, mutta olin onnekas. Muutaman yön odottelun jälkeen kurkia laskeutui riittävän lähelle kuvaussuojaa ja sain kaipaamani lisäkuvat.

Ympäristötaideteokseni ei herättänyt kurjissa minkäänlaista kiinnostusta.

Ympäristötaideteokseni ei herättänyt kurjissa minkäänlaista kiinnostusta.

Eräs keskeinen Merenkurkun luontotapahtuma sijoittuu kevääseen, jolloin kalat nousevat ojia pitkin kutemaan pieniin kluuvijärviin. Ensimmäisestä kuvauskeväästä 2015 alkaen olin yrittänyt saada materiaalia ojien varsille hakeutuvista kaloja saalistavista linnuista. Erityisesti toivoin pääseväni kuvaamaan tällaisessa tilanteessa merikotkaa, mutta yritys ei tuottanut toivottua lopputulosta. Samoin kävi seuraavana keväänä. Loppukesästä 2014 olin saanut kohtuullista kuvaa merikotkista (kts. blogi Kuninkaallisten ruokapöydässä), mutta houkutuskalojen avulla saatu kuvamateriaali jäi hieman irralliseksi ja sitä olisi hankalaa sitouttaa osaksi kerrontaa. Olin myös toivonut saavani kuvaa kotkan pesältä, mutta pesäpuu, johon olin tehnyt tarvittavia valmisteluja, jäi ilman pesintää. Tähän oli syynä aivan pesäpuun lähellä toteutetut harvennushakkuut, jotka karkoittivat emolinnut koristeluja vaille valmiilta pesältä. Linnut eivät palanneet pesälle seuraavankaan keväänä, joten elokuvassa oli kotkan menevä aukko. Tilanne oli yhä sama keväällä 2016, kun lähdimme Heinosen Vesan kanssa tutkimaan erästä perinteikästä kalaojaa, jossa tiesin kotkakuvauksia joskus suoritetun. Hetken mielijohteesta päätimme kuitenkin käydä vilkaisemassa erästä Lappörenin saarella sijaitsevaa kalapuroa. Tuskin olimme kääntäneet veneen keulan kohti rantaa, kun näimme puron kohdalta nousevan ilmaan useita merikotkia.

Purolla kävi melkoinen molske, kun jo kutunsa päättäneet ja takaisin mereen palaavat ahvenet ja särjet poukkoilivat pakokauhun vallassa puron kapeikoissa. Olimme tulleet oikeaan paikkaan, mutta väärään aikaan, siis liian myöhään. Tai ehkei sittenkään. Dokumentin valmistumisajankohtaa oli siirretty niin, että ehtisin vielä seuraavana keväänä tekemään lisäkuvauksia. Maisemaltaan paikka oli ihanteellinen, sillä rannan kivikon takana aukesi avoin merialue. Samalla se oli hyvin haasteellinen, sillä riittävän lähellä puroa ei ollut minkäänlaista kasvustoa, joten mikään nopeasti pystytettävä kuvauspiilo ei tulisi kysymykseen. Suoja oli saatava paikalle hyvissä ajoin ennen varhaiseen kevääseen sijoittuvaa kalannousua. Ainoa mahdollisuus olisi tuoda kuvauspiilo paikalle talvella, joten tästäkin syystä sen täytyisi olla riittävän kestävä. Niinpä jo hyvissä ajoin ennen jäiden tuloa kaivoin laastaripaketin esiin ja käynnistin ”rakenna ja suunnittele samalla”- kojun valmistusprojektin. Joidenkin päivien uurastamisen jälkeen kasassa oli riittävän kelpo vanerirakennelma. Maaliskuun alussa, kun jää oli vahvistunut riittävästi, kuljetimme Viita-ahon Jukan kanssa kuvauskojun lumen peittämän puron varteen odottamaan kevättä.

Heti keväällä, kun olosuhteet sen sallivat, veimme HeinosenVesan kanssa paikalle riistakameran, jonka välityksellä saatoin tarkkailla tapahtumia purolla. Kahden päivän kuluttua kamera lähetti ensimmäisen kuvan puron varrella sijaitsevan suuren kiven päällä istuvasta merikotkasta.

Riistakamerakuva 11.05.2117 klo 22.50

Riistakamerakuva 11.05.2117 klo 22.50

Nykyisin merikotkia voi nähdä Merenkurkun luonnossa jo melko usein. Ehkä tästä syystä jotkut ovat sitä mieltä, että ennen hyvin arasta linnusta on nykyisin tullut helposti kuvattava ”pullasorsa”. Oma kokemukseni on toisenlainen. Vaikka kotka saattaa ruuan toivossa uskaltautua melko lähelle tuttuja kalastajia, niin pääsääntöisesti ne pitävät noin puolen kilometrin hajuraon ihmiseen. Kyllä kotkan kameran eteen saa, niinkuin minkä tahansa eläimen, mutta helppoja kuvauskohteita kannattaa edelleen etsiä puistoista.

Aamulla toukokuun 19. päivä saavuimme Vesan kanssa purolle. Lähestyessämme rantaa yritin tähystellä nousisiko purolta ilmaan kotkia, mutta niistä ei näkynyt vilaustakaan. Oli kuitenkin hyvin luultavaa, että ne olivat nähneet meidät. Kun olin saanut kameran kuvausvalmiuteen ja järjesteltyä retkitarvikkeet paikoilleen sulkeuduin sisälle kojuun. Muutamia kuukausia paikalla olleeseen kuvauskojuun kotkat olivat jo tottuneet ja Vesan poistuminen veneellä sai ne toivottavasti uskomaan, että tilanne oli palautunut normaaliksi. Riistakamerakuvien perusteella kotkat kävivät purolla säännöllisesti, joten olin jokseenkin luottavainen niiden saapumisesta. Kysymys kuuluikin: kuinka kauan aikaa siihen menisi ja kun se tapahtuisi, olisinko minä vielä paikalla? Ensimmäisen kerran käynnistin kameran 10:43. Kohteena oli kuitenkin purolla päivystävä naurulokki. Vajaan kahden tunnin kuluttua ensimmäinen iso lintu saapui purolle. Kurki. Toivottu vieras tämäkin, mutta hetken kalastettuaan se lähti kävelemään kivilohkareiden välitse pujotellen kauemmas rannasta. Oletettavasti jossain lähistöllä sijaitsevalle pesälleen.

Kuvaussuojan sisältä oli varsin rajallinen näkymä ympäristöön, ja niinpä en osannut ennakoida ensimmäisen kotkan saapumista. Kuului vain vaimea humahdus, kun iso lintu laskeutui silmieni eteen. Yllätettynä käänsin kameraa liian hätäisesti, jolloin lintu poistui paikalta saman tien. Harmittelin malttamattomuuttani ja mietin, oliko tämä epäluuloisille linnuille liikaa. Kun merikotka seuraavan kerran ilmestyi paikalle, kuvatiedostoon tallentui aika 16.04 . Tosin havaitsin linnun vasta kun se seisoi jo keskellä puroa. Melkein saman tien kotka hypähti puroon ja pian se nousi ilmaan kaksi ahventa kynsissään. Ehdin kuitenkin saada linnusta esimmäisen otokseni. Saman tien puroon laskeutui toinenkin kotka. Tällä kertaa lintu viipyi kivillä useamman minuutin ja vaikka se vaihtoi aika ajoin paikkaa (joka kerran linnun siirryttyä jouduin suuntaamaan kameran varovasti uudestaan), ehdin saada siitä kohtuullisesti kuvaa. Muutamia minuutteja kivillä pyörittyään kotka teki laiskahkon hyökkäyksen puroon, mutta ilman tulosta. Halutessaan kotka olisi saanut helposti saalista, sillä mereen palaavia kaloja liikkui runsaasti kivien välissä.Todennäköisesti se oli niin kylläinen, että teki yrityksensä lähinnä muodon vuoksi.

Kohta kotkien poistuttua kurki, joko äsken näkemäni tai sen puoliso, palasi uudestaan purolle jolloin sain muutamia mieleisiäni otoksia siitä saalistamassa kaloja. Kurjen lähdettyä paikalle jäi vain varis ja muutama lokki. Auringon painuessa jo kohti taivaanrantaa, alkoi näyttää siltä, etteivät kotkat enää palaisi. Useita tunteja kestänyt tarkkailu oli saanut keskittymiseni herpaantumaan ja niinpä havahduin vasta, kun toinen kotkista oli taas laskeutunut purolle. Tällä kertaa lintu toimi määrätietoisesti ja nopeasti se nappasi kynsiinsä ahvenen. Kotkan ripeästä toiminnasta johtuen en ehtinyt saamaan saalistustilanteesta kunnollista kuvaa ja kun vihdoin sain rajattua linnun etsimeen, se lennähti kauemmas. Hetken luulin sen poistuneen saaliinsa kanssa, mutta erehdyin. Kotka oli lentänyt hieman sivummassa sijaitsevalle rantakivelle, jonka päällä se alkoi kaikessa rauhassa syödä saalistaan. Kiinteiden kuvauskojujen yhtenä etuna on se, että kameran saa kiinnitettyä hyvin tukevasti, mutta nyt tämä etu muuttui kuitenkin haitaksi. Merikotkan valitsema kivi sijaitsi kuvaussektorin ulkopuolella, enkä saanut kiinteään tukeen asennettua kameraa kääntymään tarpeeksi saadakseni kuvaa linnusta. Ainoa mahdollisuus oli irrottaa kamera, jolloin sain sen juuri ja juuri käännettyä kohti kotkaa. Vaikka yritin toimia mahdollisimman varovasti, objektiivin heilunta näkyi pakostakin kojun ulkopuolelle. Tästä huolimatta ruokailuun keskittynyt kotka pysytteli kivellä ja jatkoi ateriointia vielä noin 20 minuutin ajan. Kuvat hämärtyvässä illassa huolellisesti ahventa perkaavasta merikotkasta kuuluvat ehdottomasti suosikkiotoksiini Merenkurkkumateriaalien joukossa. Woody Allenin mukaan 80 prosenttia menestyksestä on sitä, että tulee paikalle. Tunsin olevani menestynyt.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>