KURKIEN YÖ

Joka syksy aivan Vaasan kupeessa sijaitseville Söderfjärdenin peltoaukeille saapuu tuhansia kurkia, jotka jäävät alueelle keräämään voimia edessä olevaa muuttomatkaaa varten. Yksittäisinä päivinä pelloilla ruokailevien kurkien lukumäärä saattaa nousta jopa 8000 yksilöön. Olin odotellut syksyä ja kurkien saapumista rauhallisin mielin. Kun näin suuri kurkimäärä kokoontuu rajatulle alueelle, ei niiden kuvaaminen voi olla kovinkaan vaikeaa, eihän? Tässä vaiheessa kertomusta valveutunut lukija tietysti tietää vastauksen: kyllä voi!

Saatuani merikotkakuvaukset päätökseen päätin ajaa vielä Sjöderfjärdenin kautta tutkimaan tilannetta tulevaa kuvausta ajatellen. Olin toki käynyt alueella aiemminkin, mutta en koskaan kurkien syysmuuton ollessa käynnissä. Jonkin aikaa peltoalueella risteiltyäni minulle alkoi valjeta, että kuvitelmani pelloilla ruokailevista suurista kurkilaumoista oli – no kuvitelmaa. Vaikka syysmuutto ei ollutkaan vielä aivan huipussaan, lintuja piti olla alueella jo runsaasti, mutta siitä huolimatta en ollut nähnyt ainuttakaan. Viimein havaitsin kaukana aukealla pellolla pienen määrän kurkia. Harvalukuinen joukko ei ollut kovinkaan kuvauksellinen, ja lisäksi kuvausetäisyydelle pääseminen olisi melkoisen vaikeaa. Oli selvää, että minun olisi keksittävä vaihtoehtoinen suunnitelma ja tiesin myös mikä se olisi.

Kurjet häviävät päivisin Söderfjärdenin laajoille pelloille, mutta toista on iltaisin, jolloin on mahdollista seurata näiden suurikokoisten lintujen järjestämää spektaakkelimaista näytöstä. Hieman ennen auringonlaskua tuhannet kurjet nousevat siivilleen ja suunnistavat kohti saaristoa ja siellä sijaitsevia matalikkoja, joiden suojissa ne viettävät yönsä. Minun täytyisi vain löytää yksi näistä matalikoista ja ottaa tarvittavat kuvat. Toteutusta hankaloitti tietysti hieman se, että koska olin ajatellut keskittyä tähän mielestäni hankalammin toteutettavaan vaihtoehtoon vasta tulevina syksyinä, en ollut tehnyt asian suhteen mitään valmisteluja.

Murtomäen Eeron opastamana apuun riensi Jaakko Salo. Jaakko on pitkän linjan luontoihmisiä, aktiivinen ja taitava luontokuvaaja joka on ollut monessa mukana. Ystävällisesti hän suostui opastamaan minua kurkien yöpymispaikalle. Niinpä suuntasimme Jaakon veneellä saaristoon, jossa vietin kolme todella mukavaa ja mieliinpainuvaa päivää. Tukikohtana toimi Jaakon ja hänen vaimonsa omistama saarimökki. Ensimmäisenä iltana tyydyimme tarkkailemaan kurkia mökkilaiturilta. Elättelimme toiveita, että yöpymisalueilleen suuntaavat kurjet lentäisivät läheltä mökkisaarta, mutta tämä osoittautui toiveajatteluksi. Kurkijonot kulkivat ohitsemme melko kaukana taivaanrannassa.

Seuraavana aamuna kävimme tutkimassa paikkaa, jossa Jaakko uskoi lintujen yöpyvän. Kyseessä oli kahden saaren väliin jäävä repaleinen matalikko. Rantavedessä kelluvat höyhenet vahvistivat olettamuksen oikeaksi. Myöhemmin illalla palasimme paikalle ja viritimme naamioverkon suuren kiven ja sen kupeessa kasvavien tyrnipuskien varaaan. Jaakon poistuttua minulla oli vielä hyvin aikaa ja niinpä päätin virittää testimielessä pienen actio-kameran aivan rantaveteen. Kaikki alkoi olla valmista.

Kurjet tulivat yllättäin. Tuulinen sää peitti muut äänet alleen ja niinpä ensimmäinen kurkilaivue kaarsi jo selkäni takaa matalalla lentäen ennen kuin huomasin ne. Tulijat laskeutuivat kuitenkin kauemmas matalikolle niin etten edes nähnyt niitä. Kauan en ehtinyt asiaa harmitella, sillä lintuja alkoi saapua lisää toistuvina aaltoina. Ensimmäisten tulijoiden tavoin myös valtaosa näistä linnuista katosi näköpiirini ulkopuolelle. Alkoi olla selvää, että olin väärässä paikassa. Onneksi tilanne parani hieman, kun jossain lähellä kulkeva moottorivene karkoitti linnut takaisin ilmaan. Tällä kertaa kurjet laskeutuivat vastakkaisella puolella näköpiirissäni olevalle kiviselle kannakselle. Vaikka ne olivat vieläkin harmittavan kaukana, sain linnuista melko hyvää laskeutumiskuvaa.

Seuraava aamu valkeni pilvisenä. Kaukana harmaassa maisemassa seisovat linnut eivät saaneet minua innostumaan, joten tyydyin muutamaan otokseen ja jäin odottamaan lintujen poistumista.
Vaikka auringon värjäämää iltataivasta vasten ottamani laajat kuvat olivatkin näyttäviä, yksin niiden varaan en voisi kuvakerrontaa rakentaa. Kurjet saapuisivat kuitenkin takaisin, joten minun oli laadittava iltaa varten uusi taktiikka saadakseni haluamani kuvat. Ennen paluuta mökille kävimme Jaakon kanssa vielä tutkimassa vastarannan maastoa. Aivan rannassa, melko lähellä lintujen yöpymispaikkaa, oli korkeita tyrnipensaita joiden suojiin saisi varmasti rakennettua kuvauspiilon. Paikka oli kaikin puolin lupaava joten, jos linnut käyttäytyisivät samoin kuin edellisenä iltana, ne olisivat tästä katsottuna selvästi lähempänä kameraa. Luontokuvaajan kieliopissa paino on tietysti sanalla jos.

Jo hyvissä ajoin iltapäivällä palasimme Jaakon kanssa paikalle ja aloimme välittömästi rakentaa tyrnipensaikkoon kuvaussuojaa. Aivan rantaviivan tuntumassa kasvoi iäkäs tyrnipensas jonka tukevavartiset oksat kurottautuivat korkealle ja niiden alapuolelle muodostui luonnostaan avoin tila. Tarvitsi vain poistaa pensaan edessä kasvava heinikko ja ripustaa naamioverkko tyrnipensaan oksiin. Tuloksena oli kaunis lehtimajamainen tila pensaan alla ja sen vihreä verkkoseinä sulautui myös hienosti maisemaan. Tarkastelin lopputulosta ylpeänä. Tämä oli ehdottomasti hienoin kuvauspiilo jonka suojista olen koskaan maailman tapahtumia tarkkaillut.

VALITTU KAMERAPENSAS

Kuva-arvoitus. Missä kamera luuraa?

 

Niin hieno kuin piilopaikkani olikin, siihen sisältyi yksi heikkous: nimittäin lähes pään kokoisilla mukulakivillä vuorattu lattia. Olin varannut mukaan ohuen, ilmalla täytettävän makuualustan. Vaikka alusta oli täytettynä vain muutaman sentin paksuinen, se riitti irrottamaan kropan kivistä. Minua huolestuttivat kuitenkin tyrnipensaasta pudonneet kuivuneet piikit, joita oli runsaasti yltympäriinsä kivien koloissa. Terävät piikit lävistäisivät helposti patjan ja siksi yritin puhdistaa ne pois mahdollisimman tarkkaan makuupaikkani kohdalta. Kaikkia oli kuitenkin mahdotonta löytää, joten olin hieman huolissani, yöstä tulisi huomattavasti epämukavampi, jos alusta tyhjenisi. No, tämä on niitä kuuluisia ammatinvalintakysymyksiä.

VALITTU KAMERAPENSAS 2

Lehtimaja merinäköalalla.

 

Kello on muutamaa minuuttia yli seitsemän, kun puhelin soi. Se on merkki, josta edellisestä illasta oppineina olimme Jaakon kanssa sopineet. Kurjet ovat tulossa. Kurkien äänten lähestyessä iskee epäilys, entä jos arat linnut sittenkin havaitsevat rakennelmani ja siirtyvät yöpymään kauemmas? Kauan minun ei tarvitse asiaa pohtia, kun ensimmäinen kurkilaivue kaartaa jo yläpuolellani. Ensin näyttää siltä, että linnut laskeutuisivat samalle alueelle kuin edellisenä iltana. Sitten ne kuitenkin kaartavat takaisin ja laskeutuvat minua lähinnä olevalle kiviselle saarekkeelle. Se oli enemmän kuin olin osannut toivoa. Uusia kurkiauroja saapuu tihentyvään tahtiin, valtaosa niistä seuraa ensiksi tulleiden esimerkkiä, mutta pieni osa saapujista hakeutuu samalle matalalle kannakselle, jossa linnut edellisen yön yöpyivät. Kapean vesialueen erottamat kurjet huutelevat toisilleen kuin kutsuen ja pelkään, että lähinnä minua olevat linnut karkaavat toiselle puolelle. Pelko on kuitenkin turha, muutamaa yksilöä lukuunottamatta linnut pysyvät aloillaan. Yhä uudet laivueet saapuvat matalikolle, kunnes se on aivan täynnä kirahtelevia kurkia. Jatkan vedessä kahlaavien ja niiden joukkoon laskeutuvien lintujen kuvaamista, kunnes pimeys käy liian tiheäksi.

Kello on 20.44, kun lopulta sammutan kameran. Ruokailtuani kääriydyn makuupusiin, mutta uni ei ota heti tullakseen. Pimeässä yössä kurjet kirahtelevat toisilleen, jossain kauempaa laivaväylällä kyntävä alus saa aikaan hyvin matalan juuri ja juuri korvin kuultavan jyminän. Puiden takaa täysikuu kipuaa ylös pilvettömälle tähtitaivaalle. Yöstä on tulossa kylmä, kurjet hiljenevät, nukahdan.

Puoli neljän aikaan herään epämukavaan oloon. Todennäköinen tapahtui, makuualusta on tyhjentynyt. Yö on aivan hiljainen. Ulkopuolella vallitsee täydellinen pimeys, mutta pilvettömältä taivaalta kirkkaana paistava täysikuu valaisee lehtimajan sisältä niin, että voin erottaa selvästi kaikki yksityiskohdat. Tunnelma on taianomainen ja tiedän muistavani tämän hetken vielä kauan.
Usein toistettu väite, että Suomen luonnosta voi löytää rauhan ja hiljaisuuden, pitää paikkansa vain osittain. Jokainen voi todeta tämän ottamalla mikrofonin käteen, laittamalla luurit korville ja yrittämällä tallentaa tuota hiljaisuutta. Jossain, korkeintaan muutaman kilometrin päässä kulkee aivan varmasti autojen virta. Kun liikenteeseen tulee pieni tauko ja olet juuri painanut rec – nappulaa niin Rovaniemi – Helsinki lentokone ulisee korkeuksissa ylitsesi. Kyllä, mikrofoni poimii tämän kaiken hyvin esiin äänimaisemasta, et ole vain aiemmin kiinnittänyt siihen huomiota. Ja kun lentokoneen ujellus vihdoin katoaa, onkin taas liikenteen vuoro. Tällaiset äänitystilanteet ovat hyvä keino testata missä kunnossa hermosi ovat. Kokemuksesta voin sanoa, että itse pärjään testissä melko huonosti.

Tuntuu ehkä oudolta, että hiljaisuutta pitää erikseen äänittää. Ihmisen korva on kuitenkin hyvin tarkka aistimaan erilaisia äänimaailmoja ja myös hiljaisuudella on oma, aivan tietynlainen akustiikkansa. Olisikin helppoa jättää ääniraita hiljaisissa kohdissa tyhjäksi, mutta ihmiskorvaan se kuulostaa luonnottomalta. Hiljaisuuden äänittäminen ja oikeanlaisen hiljaisuuden akustiikan toteuttaminen elokuvaan onkin mielestäni eräs vaikeimmista tehtävistä.

Nyt hiljaisuus on kuitenkin rikkumaton, siitäkin huolimatta, että aivan vieressäni yöpyy tuhatkunta kurkea. Vaikka en voi nähdä niitä, tiedän matalassa vedessä ja kivien päällä seisovien lintujen nukkuvan äänettöminä pää työnnettynä siiven alle. Myös laivat ja mökkiläisten veneet ovat hiljentyneet laitureiden äärelle. Ilma on aivan tyyni, ei tuulen virettäkään. Oikea hetki laittaa kamera päälle ja tallentaa pala äänettömyyttä.

Yritän puhaltaa patjaan lisää ilmaa, mutta se tyhjenee nopeasti uudestaan. Päätän olla välittämättä kivistä ja yrittää vielä nukkua. Olen juuri vaipunut uneen, kun havahdun kurkien huutoon. Jokin on havahduttanut linnut hereille ja niiden kireät huudot leikkaavat pimeyttä. Onko jokin saalistaja, kettu tai ilves ottanut omansa. Käynnistän kameran uudestaan ja annan öisten äänien tallentua muistikortille. Vähitellen lintujen ääntely vaimenee ja hiljenee lopulta kokonaan. Kello on jo viisi ja vaikka pimeys on yhä läpitunkematonta, päätän pysytellä hereillä ja odottaa auringon nousua.

Kylmän yön jälkeen merelle on muodostunut paksu sumukerros ja aamu valkenee harmaana. Ilmassa leijuvan usvan lisäksi linssiin kondensoituva vesi hankaloittaa kuvaamista. Kurjilla ei näytä olevan mihinkään kiire. Lähtöhetken lähestyessä käynnistyy kuitenkin omituinen rituaali. Aika ajoin kurkiparvi kajauttaa ilmoille valtaisan huutoryöpyn johon toisella puolella lahdelmaa olevat kurjet välittömästi vastaavat. Samalla kun linnut huutavat, ne työntävät kaulansa yhtäaikaisesti kohti vastakkaisella puolella sijaitsevia lajitovereitaan. On kuin käynnissä olisi alkukantaisen heimon rituaali, jonka avulla yritetään kiihdyttää toisia toimintaan. Ehkä tästä juuri onkin kysymys. Aika ajoin huudot vaimenevat alkaakseen taas kohta uudelleen.

Lisääntyvä auringon lämpö saa sumun hitaasti hälvenemään ja viimein ensimmäiset kurjet nousevat ilmaan. Linnut eivät lähde yhtä aikaa, vaan ryhmistä irtautuu kerrallaan muutamia kymmeniä lintuja, jotka suuntaavat jonossa kohti Söderfjärdenin peltoja. Aina välillä ilmaan noussut ryhmä jää kiertelemään yöpymispaikan yläpuolelle. Selvästi ryhmästä puuttuu vielä joku, jota vaativasti huudellen kehotetaan liittymään omiensa joukkoon. Kestää noin puoli tuntia ennen kuin viimeisetkin linnut ovat poistuneet. Kun myöhemmin tulen esiin piilopaikastani, kuvaussuojan toiselta puolelta kuuluu äkkinäinen kahahdus. Aivan piilopaikkani vierestä syöksyy veteen säikähtänyt metsäkauris. Matalassa vedessä kiivaasti pomppien se pakenee matalikon ylitse vastakkaiselle rannalle. Turvaan päästyään kauris jää hetkeksi katsomaan minua ja katoaa sitten näkyvistä. Olimme viettäneet yön vierekkäin toisistamme tietämättä! Olin juuri aloittamassa kuvauspiilon purkamisen, kun kolme kurkea palaa vielä takaisin ja kaartelee alueen yläpuolella kutsuhuutoja toistellen. Joku on kadoksissa ja mieleeni palautuu yöllinen huutokonsertti. Aikansa kutsuhuutoja toisteltuaan kurjet suuntaavat takaisin Söderfjärdenin suuntaan. Soitan Jaakolle, myös minun on aika lähteä.

 Kurkien huudot kaikuvat öisellä merellä.

Kurkien huudot kaikuvat öisellä merellä.

majakka ikoni

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>