KOLME PIENTÄ RETKEÄ

Perjantai 25.07.2014

Tilanteet muuttuvat nopeasti. Alunperin oli tarkoitus lähteä Heinosen Vesan kanssa kuvaamaan maisemia Valassaarten ympäristöön, mutta alueella oppaana toimiva Vesa sai pikakomennuksen Merenkurkun saariston majakoille suuntautuvan retken vetäjäksi. Emme miettineet kauan, kun Vesa ehdotti, että lähtismme mukaan retkelle.

Perjantaiaamuna klo 9.00 Anu ja minä liityimme osaksi seuruetta, joka myöhemmin osoittautui yhden pariskunnan hääpäivää juhlivaksi ystäväpiiriksi. Ensimmäisenä vene suuntasi kokkansa kohti Norrskärin saariryhmää ja sielä sijaitsevaa Västra Norrskärin majakkasaarta.

Koko retkipäivän vallinnut lämmin ja aurinkoinen sää suosi merellä matkaavia. Ainoa retkeen sisältynyt kommellus oli, kun tuuli tempaisi hatun erään matkustajan päästä ja lennätti sen kauas tulosuuntaan. Veneen kuljettajan nopean reagoinnin ansiosta vallaton karkulainen saatiin poimittua takaisin veneeseen ja näin säästyttiin suuremmilta tappioilta. Hatut tiukemmin päähän ja pian liuimme Västra Norrskärin suojaisaan satamaan.

Norrskärin majakka ei ole mikään varsinainen rakennustaiteen kaunotar, mutta on hoitanut uskollisesti sille annetua tehtävää jo vuodesta 1846. Muun seurueen lähtiessä tutkimaan majakkaa tarkemmin Anu ja minä päätämme tutustua saaren luontoon. Suuntaamme saaren pohjoisreunalla sijaitsevalle alavalle rantaniittymäiselle alueelle joka poikkeaa selvästi saaren muuten karusta ilmeestä. Tulevia kuvauskausia ajatellen pistän tyytyväisenä merkille, että rantaniityllä ja sen matalissa lammikoissa on melko runsaasti lintuja. Niiden lähempi kuvaaminen vaatisi kuitenkin keskittymistä ja siihen ei tällä retkellä ole mahdollisuutt. Niinpä tyydyn laajempiin maisemakuviin, joissa ei niissäkään sinänsä ole mitään valittamista. Ruokailtuamme muun seurueen kanssa saarella retkikuntamme suuntaa kohti Strömmingsbådanin majakkaa.

majakka blogiin

Strömmingsbådan

O26A2319Vuonna 1885 valmistunut Strömmingsbådanin majakka ei ehkä ole kovin persoonallinen, mutta hauskan näköinen se kyllä on, oikein ”postikorttimajakka” valko-punaisine värityksineen. Saari on pieni ja kallioinen ja sen rantakallioon on hakattu merkki siitä, millä korkeudella vedenpinta oli vuonna 1900. Sen perusteella on helppo uskoa Vesan kertomusta siitä, kuinka menneinä aikoina, korkean veden aikaan, merenpinta saattoi nousta majakan alimmille portaille asti. Majakanvartioiden täytyikin pingottaa majakan ja asunnon välille köysi voidakseen päästä turvallisesti työpaikalleen. No, tässä tapauksessa turvallisuus on hyvin suhteellinen käsite. Voi vain arvailla millaista meno oli syyspimeällä myrskyssä, kun aavalta mereltä vyöryvät aallot iskeytyivät vasten majakan portaita.

Me sen sijaan saimme juoda leppoisat päiväkahvit heleässä auringonpaisteesssa, minkä jälkeen matka suuntautui kohti Rönnskärin saaristoa ja Fäliskäretin saarella sijaitsevaa Suomen vanhinta puupookia, eli puista tunnusmajakkaa. Tämä oli myös antoisan majakkakierroksemme viimeinen kohde. Paluu Svedjehamniin sujui leppoisasti ja tulomatkan koettelemuksista viisastuneita myös uhkaavilta hattujenmenetystilanteilta vältyttiin.

kallio blogiin

Merenpinnan korkeus vuodelta 1900 merkittynä rantakallioon.

 

Lauantai 26.07.2014

Seuraavana päivänä palaamme alkuperäiseen suunnitelmaan ja lähdimme Anu, Vesa ja allekirjoittanut, kuvaamaan erilaisia maisemaotoksia Valassaarten ympäristöön.

Maisemakuvaus ei ole lempilajini. Ei niin, ettenkö pitäisi sitä kiinnostavan tai että vaikuttavien maisemarajausten löytäminen olisi jotenkin erityisen vaikeaa. Kyse on lähinnä siitä, että kamera pystyy harvoin tallentamaan maiseman niin hienona kuin silmä sen näkee. Lähes aina kuva on todellisuuutta latteampi, pettymys. Tämä usein kokemani tuntemus on aiheuttanut hienoisen vastenmielisyyden tätä lajityyppiä kohtaan. Olen kuitenkin havainnut, että jälkeenpäin otokset eivät useinkaan näytä niin latteilta kuin kuvaustilanteessa on tuntunut. Yritän pitää tämän näissä tilanteissa mielessäni ja uskoa tekemiseeni silloinkin, kun tuo usko horjuu.

Sää on yhtä kaunis kuin edellisenäkin päivänä ja kuvausten välillä rantaudumme Valassaaren eteläpuolella olevalle pienelle laiturille ja juomme rantakoivujen katveessa eväskahvit. Hieno ja leppoisa päivä kuten eilinenkin. Tätähän voisi melkein tehdä vaikka työkseen – ai niin, mutta niinhän minä teenkin!

Sunnuntai 27.07.2014

Kahden rankan työpäivän jälkeen on syytä heittää vapaalle, joten jatkamme Vesan seuraamista ja lähdemme Valassaarille suuntautuvalle opastetulle risteilylle. Vesa on tietysti se opas ja risteily tapahtuu M/S Corina aluksella. Pikkuveneillä ajon jälkeen aluksen vakaa meno tuntuu ylellisyydeltä. Tosin aika ajoin aluksen reitti suuntautuu niin ahtaisiin kapeikkoihin, että herää epäily voiko se tosiaan mahtua kulkemaan niistä. No en tietysti oikeasti epäillyt, ettei kapteeni olisi tiennyt mitä oli tekemässä, mutta hipoen mentiin.

Tarkoitus oli ottaa retki rennosti ja tallentaa fiilistelykuvaa blogivideota varten ilman sen kummempia paineita. Eihän se tieteysti sitten niin mennyt, vaan työmoodi jäi päälle ja yritin taltioida koko retken videolle. Niinpä tuijottelen koko retken ajan kameran luupin läpi. Kevytkään kalusto ei tunnu kevyeltä, kun kuumana kesäpäivänä yrittää kuvata Valassaaren halki kävelevää turistiryhmää kaikista mahdollisista kuvakulmista. No, onpa jotain mistä ottaa opiksi. Ei tapahdu toista kertaa.

Valassaarten historia pitää sisällään lukuisia mielenkiintoisia tarinoita, seuraavalla videolla Vesa kertoo yhden niistä. Mikä yhdistää tätä Merenkurkun syrjäistä saariryhmää ja erästä euroopan kuuluisinta monumenttia?

blogi #3 video stillmajakka ikoni

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>