BJÖRKÖGRUNDEN

Tämän olen jo todennut. Jäätilanne Merenkurkun saaristossa oli jokaisena kuvaustalvena melkoisen heikko. Niinpä talviaikana uloimmille saarille eivät uskaltautuneet edes paikalliset kalastajat, saati sitten sisämaasta tullut luontokuvaaja. Niinpä talvisia kuvia saadakseni jouduin kiertelemään lähinnä Björköbyn edustan ja Lappörarnan välisellä alueella. Kahta poikkeusta lukuunottamatta.

Toinen mahdollisuus päästä ulommalle merialueelle avautui aivan sattumalta, kun olimme Jukka Viita-ahon kanssa viemässä edellisessä blogissa mainitsemaani kuvauskojua Lappörenin saaren kalapurolle. Hetimiten Björköbystä lähdettyämme kohtasimme erikoisen seurueen. Suurta punaista kojua mukanaan kuljettava kelkkakaravaani oli jäänyt hetkellisesti jumiin pienen DeGeer kannaksen kohdalle ja tukki tien. Ilmeni, että rakennelma oli kaksiosastoinen ulkohuussi, jota paikalliset miehet olivat viemässä Valassaarilla sijaitsevalle kalamajalle. Kuljetusta varten kyläläiset olivat tutkineet etukäteen turvallisen reitin, jota seuraamalla matkan pitäisi onnistua heikosta jäätilanteesta huolimatta. Ei tarvinnut kauan miettiä lähdemmekö mukaan. Lähdimme. Edes Jukka ei ollut koskaan ajanut moottorikelkalla Valassaarille, joten tältä osin olimme molemmat ensi kertaa huussia kyydissä. Jätimme oman peräkärrymme ja siihen köytetyn kojun odottamaan paluutamme ja liityimme avoimella merijäällä mutkittelevan seurueen jatkeeksi. Valassaaren tuntumaan päästyämme jäin kyydistä. Olin ottanut kuvauskopterin mukaan, joten päätin käyttää lyhyen vierailun sen lennättämiseen lumisessa merimaisemassa. Muutama näistä otoksista päätyi myös dokumenttiin. Ei huono tällaiselta sattumalta eteen tulleelta ja nopealta pistäytymiseltä, ottaen huomioon, ettei aina edes useampia päiviä kestäneiltä kuvausreissuilta jää mitään konkreettista käteen. Toista retkeä pohdin sitten hieman pidempään.

Lummen Timo oli jo aiemmin kertonut suunnittelevansa retkeä Björkögrundenille. Björkögrundenin saariryhmän jälkeen meri avautuu avoimena, joten maisemaltaan alue olisi juuri toiveitteni mukainen. Mutta se jäätilanne. Mainitessani muutamille henkilöille suunnitelmastamme se kirvoitti huolestuneita kommentteja ja kehotuksia harkitsemaan, kannattaako alueen jäille uskaltautua. Varoitus oli aiheellinen, sillä leutojen sääjaksojen välillä oli ollut vain lyhyitä pakkaskausia, joten erityisesti virtapaikoissa jää saattaisi olla vaarallisen ohutta. Kevättalvi oli edennyt jo niin pitkälle, että alkoi olla viimeisiä hetkiä tällaisen retken tekemiseen. Puhumattakaan siitä, että dokumentinteossa tämä oli viimeinen kuvaustalvi. Ajatus retken peruuntumisesta tuntui todella harmittavalta, mutta myöskään jäihin putoaminen ei houkutellut. Päivää ennen lähtöä Timo laittoi viestin, että Jukka Viita-aho oli lähdössä mukaamme retkelle. Timo on kokenut merijäillä liikkuja ja nyt kun retkikuntaan liittyi myös Jukka, jolle Björkögrundenin alue on tuttuakin tutumpi, saatoin suhtautua retkeen hyvin luottavaisin mielin.

Kun seuraavana päivänä pysäköin auton Panikentien päässä sijaitsevalle pienelle venerannalle, Timo ja Jukka olivat jo paikalla. Nyt selvisi myös, että meidän ei tarvitsisi liikkua jalkapelissä, Jukalla oli mukanaan mönkijä varustettuna peräkärryllä. Tosin Jukka oli tulossa jo seuraavana päivänä takaisin, joten paluumatkalla joutuisimme sitten jalkamiehiksi. Itselläni oli mukana myös potkukelkka, joka osoittautuikin sittemmin loistavaksi liikkumavälineeksi vähälumisella merenjäällä.

Kokeneista jäilläliikkujista huolimatta (en kuulunut tuohon ryhmään) pysähdyimme säännöllisin väliajoin mittaamaan jään paksuutta. Se osoittautui odotettuakin vahvemmaksi, joten vajaan kymmenen kilometrin pituinen matka eteni vauhdikkaasti. Vasta noin puolen kilometrin päässä määränpäästä jää muuttui sen verran ohueksi, ettei sen päälle uskaltanut painavan mönkijän kanssa lähteä. Loppumatka sujui rattoisasti kävellen.

Paikka, johon olimme suunnistaneet, oli Västersbådanin saari ja sillä sijaitseva vanha kalamaja. Jää saaren edustalla kantoi jalkamiestä hyvin, mutta lähes lumettoman ja vain noin sadan metrin levyisen saaren toisella puolella velloi vapaana avoin, jääsohjoinen meren ulappa. Ei siis ihme,että retkemme oli aikaansaanut huolestuneita kommentteja.

Siitä huolimatta, että avoin meren ulappa oli aivan lähellä, saarien välisillä alueilla jää oli tukevaa. Purimme pikaisesti varusteemme sisälle kalamajaan, minkä jälkeen retkeilimme pitkälle iltaan hiljaisella, laskevan auringon värjäämällä jäälakeudella. Vaikka koko kaksipäiväinen retkemme oli todella hieno, erityisesti tämän ensimmäisen, lähes unenomaisen illan tunnelma painui lätemättömästi mieleeni.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>