blogikuva 5

MERENKURKKU

Svedjehamn

Kuva: Vesa Heinonen

Merenkurkun matala ja piilotteleva maisema ei varsinaisesti hyökkää siellä liikkujan silmille. No, ehkä poikkeuksena tästä on Svedjehamnin satamasta merelle johtava, ahtaiden moreenimuodostelmien välissä mutkitteleva venereitti, joka saa ensikertalaisen ja miksei toiskertalaisenkin haukkomaan henkeään. Aurinkoisella säällä Merenkurkun saaristo on tietysti juuri niin kaunis ja vaikuttava kuten saaristoilla on tapana olla. Ilman perehtymistä tai asiantuntevaa opastusta Merenkurkun erityislaatuisuus voi kuitenkin jäädä siellä liikkuvalta havaitsematta.

Merenkurkun saaristo sijaitsee alueella, josta viimeisin jääkausi sai alkunsa ja jonne se noin 10 000 vuotta sitten myös päättyi. Laajimmillaan jää peitti koko Skandinavian, osan nykyistä Venäjää, ulottuen Pohjois-Puolaan, Pohjois-Saksaan sekä aina Englantiin ja Irlantiin saakka. Merenkurkun kohdalla jäinen massa kurottautui paksuimmillaan jopa kolmen kilometrin korkeuteen. Jäämassan paino oli valtava, jopa niin valtava, että lopulta maapallon kuori antoi periksi ja painui kilometrin syvyiselle lommolle. Jääkauden väistyessä valtavasta taakastaan vapautunut maankuori alkoi palautua alkuperäiseen muotoonsa.

Merenkurkussa, jääkauden keskiössä, maanpinnan palautuminen on yhä kesken. Niinpä maa jatkaa täällä edelleen nousuaan n. 8 mm vuosivauhdilla. Tämän seurauksena alueelle muodostuu 100 ha uutta maata joka vuosi. Hieman kulunutta, mutta hyvin havainnollistavaa esimerkkiä lainaten: tämä vastaa pinta-alaltaan 150 jalkapallokentän kokoista maa-alaa. No, en nyt ota kantaa siihen miksei näin merkittävän etulyöntiaseman omaava maa pärjää nykyistä paremmin kansainvälisillä jalkapallokentillä, sillä ilmiöön liittyy paljon merkityksellisempiä seikkoja.

Kuva maapallosta ajalta jolloin ilmaston lämpeneminen oli vain kaukainen haave.

Me kaikki asumme jääkauden muovaamassa ympäristössä, joka on ajan saatossa peittynyt kasvillisuuden ja sen seurauksena kehittyneen maa-aineksen eli humuksen alle. Toisin on Merenkurkussa, jossa kirjaimellisesti eletään yhä sitä hetkeä, jolloin jääkausi päättyi. Täällä on nähtävissä kaikki sukkession eri vaiheet siitä alkaen, kun veden alta paljastuva kivi jää pysyvästi vedenpinnan yläpuolelle ja elämä alkaa hitaasti takertua sen pinnalle. Merestä kohoavasta kivikosta muodostuu luoto, sitten saari joka ennen pitkään peittyy kasvillisuuteen ja laajenee lopulta osaksi metsäistä mannerta. Merenkurkussa eri lajit joutuvat jatkuvasti hakemaan paikkaansa merellisen- ja mannerluonnon, suolaisen- ja makean veden alati vaihtelevassa rajapinnassa; ympäristössä, joka on jatkuvassa muutoksen tilassa. Kaikelle tälle antaa kehyksen alueen laakeus ja sitä peittävä valtava kivimäärä.

Jotain alueen ainutlaatuisuudesta kertoo sen herättämä kansainvälinen huomio. Merenkurkku on ainoana luontokohteena Suomessa merkitty UNESCON maailmanperintöluetteloon. Tämä lyhykäisyydessään näyttämöstä, johon blogi-kertomukseni sijoittuu. Seuraavassa kirjoituksessa palaan kesään ja siihen miten kuvaukset käynnistyivät. No eihän se ihan mennyt kuin sielä Strömsössä, joka muuten sekin sijaitsee Vaasassa. 

majakka ikoni