blogikuva 5

LOKKIVAHDIN PÄIVÄKIRJA

Maailman laidalla, ajan äärimmmäisellä reunalla.

Minä, kuivien kankaiden ja soraharjujen kasvatti, seison meren äärellä tehtävänäni kuvata dokumenttielokuva siitä kuinka maailma syntyy uudelleen. Voisinpa sanoa kuten John Belushi Blues Brothers elokuvassa: ”Olemme saaneet tehtävän ylhäältä”. Todellisuudessa olemme työskenneelleet sinnikkäästi viiden vuoden ajan eli niin sanotusti – ajaneet ”kuin käärmettä pyssyyn”- saavuttaaksemme tämän pisteen. Siitä huolimatta ilmassa väreilee hienoinen pyhyyden tunne: on melkoinen etuoikeus päästä toteuttamaan dokumenttielokuvaa Merenkurkun ainutlaatuisesta luontoalueesta.

Seuraavan kahden ja puolen vuoden ajan tarkoituksenani on kirjata tähän blogiin merkintöjä tapahtumista ja sattumuksista matkan varrelta. Pelkäksi kirjaamiseksi blogi ei toki jää vaan siihen sisältyy tietysti myös valokuvia ja mikä yllättävintä – videoita! Tämän suutarin lapsella on siis ehkä sittenkin kengät.

Blogikirjoitus näkee päivänvalon vasta joitakin kuukausia sen jälkeen, kun kuvaustyöt Merenkurkussa on jo aloitettu, joten alkuosan kirjoitukset vievät meidät menneeseen kesään. Tarkoitukseni on kuroa tämä ”aikaero” kiinni ennen vuodenvaihdetta, jolloin tarina dokumentin toteuttamisen vaiheista välittyy teille blogia seuraaville enemmän reaaliajassa.

 

Lähden maailman laidalle
lokkien vahdiksi
en päässyt tähdeksi taivaalle
enkä maailman mahdiksi

luulisin, siinä kyllä pärjäisin
maailman laidalla
lokkien vahtina

Luontodokumentti Merenkurkun maailmanperintökohteesta. Valmistuu vuoden 2016 loppuun mennessä ja esitetään Yle TV 1 Avara luonto-ohjelmassa. Käsikirjoitus ja ohjaus Ari Häkkinen, tuottaja Anu Häkkinen, Tuotantoyhtiö Aranu Oy. Tilaaja Yle TV 1, Riitta Jalonen.